tiistai 2. huhtikuuta 2013

Vaniljainen kuningatarpiirakka


Maaliskuun Yhteishyvä- ruokavihkosen kannessa oli aivan vastustomattoman herkullisen näköinen marjapiirakka, ja mä päätin samoin tein että tuota kyllä teen! Piti tehdä jo pääsiäisenä, mutta en varautunut käymään kaupassa aikaisemmin ja välipäivinä pikkukauppojen ollessa auki ei tarvittavia aineksia löytynyt hyllystä. Mutta piirakka toimi loistavasti myös arkeenpaluu- piirakkana, sai pakastimesta taas jokusen marjan käyttöön ja vaikka lopputulos ei ollutkaan aivan yhtä komea kuin lehtisen kuvassa, maku sentään oli kohdillaan!

Vaniljainen kuningatarpiirakka pakastemarjoista

150 g margariinia
1½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 kananmuna

Täyte:
3 dl vaniljajogurttia
2 kananmunaa
½ dl sokeria
300 g pakastemarjoja: mustikkaa, vadelmaa, mansikkaa
2 rkl perunajauhoja

Nypi rasva, sokeri ja kuivat aineet keskenään. Sekoita joukkoon muna. Kääri taikina kelmuun ja anna levätä jääkaapissa tunnin verran. Sekoita jogurtti, munat ja sokeri. Kauli taikina pyöreäksi levyksi ja nosta leivinpaperilla vuorattuun irtopohjaan (halkaisija 24cm) Painele taikina pohjalle ja reunoille. Pistele pohjaan reikiä. Sekoita perunajauhot jäisiin marjoihin. Levitä 1/3 marjoista piirakan pohjalle. Valuta päälle jogurttiseos ja levitä päälle loput marjat. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia.

4 kommenttia:

  1. On kyllä tosi herkullisen näkönen piirakka ja varmasti myös hyvää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Marjapiirakat lukeutuu kyllä ehdottomasti omiin suosikkeihini, eli kyllä vei tämäkin kielen mennessään ;)

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta! Eilen ostin tarvikkeet ja tänään oli tarkoitus piirakka tehdä. Mutta mies ehti äsken töihin lähtiessään viedä ohjelehden paperinkeräykseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Joo, ne ei noi miehet aina ymmärrä että mitkä postin mukana tulleet lehtiset on tärkeitä ja mitkä ei... :D Meilläkin tuo mieheke varmasti nakkoisi kaiken pois, jos en olisi reseptivihkosia sieltä pelastamassa ;)

      Poista