tiistai 19. maaliskuuta 2013

Pätkiksellä tuunatut mokkapalat


Tee perinteisestä mokkapalasta vieläkin maittavampi tuunaamalla taikinaa pätkiksellä! Taattua herkkua kaikille, joiden mielestä raikas minttu sopii suklaan kanssa yhteen. Maku tulee esille juuri sopivasti, ei ollenkaan liian voimakkaana.

Pätkiksellä tuunatut mokkapalat
Uunipellillinen (mikäli haluat tehdä mokkapalat piirakkavuokaan, puolita taikina)

4 kananmunaa
3 dl sokeria
2 dl maitoa
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vanilja- tai vanilliinisokeria
150 g margariinia
pussillinen pätkiksiä

Sulata rasva ja pätkikset kattilassa. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne maidon kanssa vuorotellen munasokerivaahdon sekaan. Sekoita taikinaan viimeiseksi sula rasva ja pätkikset. Paista 200 asteessa 15 minuuttia.

Kuorrutus:

n. 4 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
50 g sulatettua voita
n. 4 rkl kahvijuomaa


Sekoita kuorrutuksen kuivat aineet kulhossa. Lisää rasva ja kuumaa kahvia vähitellen, kunnes saat sopivan notkean seoksen. Kaada kuorrutus hieman jäähtyneen kakkulevyn päälle ja levitä veitsellä tai lastalla tasaiseksi.

Koristele pätkiksen paloilla, suklaa- tai mariannerouheella tms.

- Sähkövatkaimella saat varmasti tasaisen kuorrutteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti