sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Hämiskakku, harjoittelua


Mä oon tässä viikonlopun aikana hieman harjoitellut halloweenleivonnaisia, ja testaillut erilaisia juttuja. Lopputulos on se, että harjotella pitäs lisää. Mulla oli hienot visiot hämähäkkikakusta, mikä olis kiva tehdä halloweeniksi, mutta mulla on kyllä vielä pitkä matka kakkutaiteilijaksi!

Alkuperäinen idea oli valkoisesta, sokerimassalla päällystetystä kakusta, johon olisin tehnyt hämähäkinseittikoristusta. Halusin kokeilla elintarviketussilla piirtämistä, kun sellainen on joskus tullut hankittua, mutta ei se sujunutkaan ihan niin näppärästi kun olin ajatellut. Massa oli liian pehmeää joten tussi töksähti monesti. Tänään aamulla mietin että olis varmaan ollut helpompaa, jos olisi piirtänyt vasta kun kakku on ollut yön yli jääkaapissa kun massakin on vähän kovettunut.

Sokerimassaa kaulitessa huomasin myös, että massaahan on aivan liian vähän peittämään koko kakkua. Ja kellokin oli jo sen verran paljon, että lauantaina kaupat oli jo ehtineet mennä kiinni. Tänään aamulla kipaisin hakemaan kermavaahtoa, ja kuorrutin reunat sillä. Kermavaahtoon on laitettu hiukan mustaa elintarvikeväriä.

Täytteen kanssa oli kanssa vähän ongelmia. En malttanut sen antaa hyytyä riittävästi, joten se levähti aika lahjakkaasti ulos kakusta. Käytin ekaa kertaa täytettä jossa on liivatetta pitämässä sitä kasassa, ja ohjeessa jota käytin ei ollut mainintaa että kauan sen olis hyvä jähmettyä joten enhän mä malttanu hirveen kauaa sitä jääkaapissa pitää.

Tässä aamusella kun kuorrutin reunat kermalla, kokeilin myös mustalla elintarvikevärillä maalaamista sokerikuorrutteen päälle, ja huomasin että väri näyttää valkoisella pinnalla aika sinertävältä. Kakun hämähäkki on maalattu, ja seitti piirretty elintarvikekynällä.

Mä visioin päänisisällä siis tuon kaltaisesta kakusta kuin yllä, yhdellä kerroksella ja valkoisella pohjalla, mutta lopputulos on kyllä aika kaukana lähtökohdasta.... :D  Mutta ens kerralla ollaan fiksumpia! Täyte olis vissiin hyvä tehdä edellisenä päivänä, tai ainakin antaa hyytyä useita tunteja ennen kuin laittaa kakun väliin. Ja ihan perusasioita on tietysti tarkistaa että kaikkia ainesosia on riittävästi... Mä en oo tolla sokerimassalla ennen kakkuja kuorruttanut, ja kakkuja ylipäätään muutenkin tehnyt tosi vähäsen, niin mä en oikeen osannut arvioida että paljonko sitä tarvitaan. Ja ens kerralla taidan pursottaa kuviot suklaalla.

Mutta jos sitten mainitsisin vielä itse kakusta, eli se on tehty 20cm vuokaan ja käytin neljän munan kakkupohjaa. Täytteenä on lakritsitäyte, johon käytin seuraavanlaisia aineita:

3 liivatetta
2,5dl Flora Vispiä
200g maustamatonta tuorejuustoa
150g lakrtisikastiketta
1 pss turkinpippurirouhetta

Pehmennä liivatteet kylmässä vedessä.
Vatkaa kerma, lisää siihen tuorejuusto, kastike ja lopuksi rouhe.
Liuota liivatteet pieneen vesitilkkaan ja lisää täytteeseen.

Kakku on kostutettu salmiakkikossulla & maidolla.
Toivottavasti tuo tekele maistuu paremmalta kuin näyttää. ;) Vielä ei olla ehditty maistaa...

6 kommenttia:

  1. Hieno hajoittelu kakku silti :) vinkkejä: Hyydytettävät täytteet ja kakut kannattaa antaa hyytyä vähintään 4h ja maku paranee jos yön yli antaa hyytyä. Jos tekisit vain tuon kiekon tuohon kakun päälle sokerimassasta niin kannattais antaa kuivua päivän tai 2 ja sitten vasta piirtää tussilla, jos pastaväreillä maalaa niin ei tarvitse niin kovaksi kuivua. Mutta sitten kakun päällä pehmenee kun laittaa ajoissa :) jos koko kakun meinasit päällystää älä anna kuivua ja huomasit et tarviit enemmän massaa, silloin suklaalla pursutus ois varmaan paras vaihtoehto. Kuulostaa ihanan salmiakkiselta kakulta =) harjoittelu tekee mestarin :) Itse tein reilu vuosi sitten isomman pojan synttärikakkuun hämiksiä ja verkon paloja suklaasta leivinpaperille ja sitten laitoin kylmään jähmettymään. Omassa blogissa en ole vielä niitä kuvia palauttanut mut idean löysin täältä: http://dream.blogit.fi/spiderman-kakku/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset vinkeistä, nää tulee tosiaan tarpeen kun oon vielä niin aloittelija kakkujen kanssa :D Täytyy ehkä kirjoittaa jonnekin ihan muistiin, hmm...

      Joo, jos lakritsasta tykkää niin tällanen täyte on kylä herkku ^__^ Tossa jokunen tunti sitten maistettiin kakkua, ja kyllä se onneksi maussa voittaa sen minkä ulkonäössä häviää :D

      Poista
  2. Enpäs tajunnut ennen kuin luin teksitin että kakun piti olla erillainen, katsoin vain että vautsi hieno idea laittaa tuo kermavaahto tuolleen hieman "pölyisen" näköisesti reunoille :D Kyllä tällä kakulla pääsee jo Halloween tunnelmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, no se olikin seuraava ajatus, kun tuo sokerimassa loppuikin kesken niin laittaa reunoille kermaa tuolleen huolittelemattomasti :D Kun ensimmäinen idea ei aivan onnistu, niin pitää alkaa kehittelemään jotakin korvaavaa ;)

      Poista