lauantai 15. joulukuuta 2012

Jouluinen Royal-kääretorttu / Jouluhalko




”Royal Chef Vesa Parviainen on tehnyt uuden jouluisen reseptin, Royal-kääretortun. Kääretortun maku on Royal-suklaan myötä samettisen pehmeä ja karamellinen.

Royalin tummasta suklaasta tehtävä kuorrutus täydentää kokonaisuutta ja
tuo tuhdin suklaisen lisän tähän juhlavaan jälkiruokaan. 

Haluaisimme haastaa sinut mukaan Royal -suklaan jouluiseen leivontahaasteeseen,
jossa parhaat palkitaan muhkeilla tuotepalkinnoilla !

Mukavaa joulun odotusta !”


Tällaiseen haasteeseen pääsin osallistumaan sly- ringin kautta! Eilen tuli postissa kääretorttuun tarvittavat suklaat, reseptin olin saanut jo aikaisemmin suklaamaistiaisten kera. Aivan niinkuin MinttuMaariallakin, joka ensimmäisenä ehti kääretortun leipoa, minullakin tuli ohjeen saatuani heti mieleen että tästä tulisi varmasti aivan mahtava jouluhalko! Ja tällaiseen tulokseen tultiin.

Royal Chef Vesaparviaisen ohje tälle suklaiselle kääretortulle on seuraavanlainen:

Jouluinen Royal -kääretorttu

Torttupohja:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta

Vatkaa ensin kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, siivilöi vaahtoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Levitä ohut kerros taikinaa leivinpaperille ja paista uunissa 180 asteessa noin 10 minuuttia. Kääri lämmin pohja pyyhkeen avulla rullalle ja anna jäähtyä.

Royal- maitosuklaa-tuorejuustotäyte:
80 g voita
3,5 dl tomusokeria
3 Royal maitosuklaapatukkaa
3 rkl kaakaojauhetta
120 g maustamatonta tuorejuustoa

Vaahdota huoneenlämpöinen voi tomusokerin kanssa. Lisää joukkoon sulatettu maitosuklaa, kaakaojauhe ja tuorejuusto. Vatkaa tasaiseksi ja pidä huoneenlämmössä.

Suklaakuorrutus:
8 Royal tummasuklaapatukkaa
2 dl kermaa
(Royal suklaapaloja ja vadelmia koristeluun)

Kiehauta kerma ja kaada paloitellun suklaan päälle. Anna suklaan sulaa ja sekoita tasaiseksi, kiiltäväksi kuorruteeksi.

Kääretortun kokoaminen:
Avaa kääretortturulla, levitä täyte pohjalle ja kääri rulla takaisin kääretortun muotoon. Tasoita rullan päät veitsellä ja levitä kuorrutus rullan päälle. Koristeeksi voit suklaakuorrutteeseen tehdä haarukalla hauskoja kuvioita. Tämän jälkeen voit laittaa kääretortun päälle harkon muotoisia Royal- suklaan paloja, herkullisia vadelmia ja lopuksi Royal suklaasta raastettua suklaaraastetta.

Loppuun muutama oma sananen tästä reseptistä. Itselläni kävi kyllä muutama kömmähdys tätä torttua tehdessä, mutta ehkä sen voi osaltaan laittaa väsymyksen piikkiin. Ei kannata välttämättä enää iltasella ruveta leipomaan, varsinkin jos on koko päivän tehnyt fyysistä työtä. No, ei siitä sen enempää. Ohjeessa kummastutti ensin se, että torttu täytyi rullata heti uunista ottamisen jälkeen ja pyyhkeeseen. En ole kyllä koskaan ennen tälläisestä metodita kuullut, tosin enhän minä mikään ammattilainen olekaan. Kokeilen tortun rullaamista ilman täytteitä, tosin en tehnyt sitä pyyhkeellä vaan perinteisen kääretorttutavan mukaan kumoamalla pohjan ensin sokeroidulle leivinpaperille ja sitten rullaamalla leivinpaperin avulla. Kun rulla olisi pitänyt avata uudemman kerran, oli se tarttunut itseensä aika hyvin kiinni ja pääsi sen takia hiukan repeilemään... Luulen että tortun tekeminen olisi helpompaa perinteisellä tavalla, ellei sitten tuo pyyhe jotenkin estä sitä että pohja tarttuisi itseensä.

Toinen asia, mistä olisi mielestäni ollut ihan hyvä ohjeessa huomauttaa, on se että kuorrutus on aika löysää tavaraa ja sen jähmettymiseen pitää varata aikaa. Onneksi itselläni oli aikaa, ehdin välissä tehdä juustokakun jääkaappiin jähmettymään ja vähän tiskailla syntyneitä tiskejä, ja silti kuorrute ei vieläkään ollut liian jämäkkää. 

Maistamaan en itse ole vielä ehtinyt, mutta avopuoliso nappasi toisen irtileikatun päätypalan, ja oli kuulemma hyvää. ;)

15 kommenttia:

  1. Hienosti olet kuvannut herkun ja kauniisti koristellut jotain vaan ei liikaa!

    Minulla on vielä jauhotkin kaapissa , kun unohdin kauppareissulla tuorejuuston ...ehkä ensi vuonna alan kirjoittaa kauppalistoja, joita en ole vielä koskaan kirjoittanut !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihi, kauppalista on ihan näppärä apu :) Mä oon ite niin hajamielinen että aina jää jotakin, jos ei ole kauppalappua matkassa :D Kotiovella saattaa muistaa että mitä unohtui, mutta siinä vaiheesa on jo liian laiska palatakseen takaisin kauppaan... :)

      Poista
  2. Aaaargh, mä kun ajattelin, etten tänä jouluna yritäkään tehdä ite ihan hirveästi, koska ei vaan oo aikaa, ja nyt sä postailet tänne koko ajan kaikkea ihanaa :D Kyllä kai se on pakko tätäkin kokeilla, jos vaan millään ehdin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, olen pahoillani :D Tää on kyllä tosi suklainen tapaus, ehdottomasti suklaan ystäville suunnattu!

      Poista
    2. Tuleeko muuten toi voi täytteeseen kuitenkin sulatettuna eikä "pehmeänä"? On muuten ensimmäinen kääretorttu minkä teen, jos nyt sitten kerkiän :D

      Poista
    3. Jaa'a kuule, tämän näköisenä reseptin sain ja huoneenlämpöisenä sen olen itse laittanut tomusokerin kanssa. Kyllähän se sokeri vähän pöllysi kun sähkövatkaimella niitä koitti sekottaa, eikä täytteestä vaahtoa tullut vaan pikemminkin semmosta pientä murua. Monesti kyllä esim. muffinssien kuorrutteita tehdessä voi sekoitetaan huoneen lämpöisenä tomusokeriin/kaakaoon.

      Vai olet ensikertalainen kääretorttujen kanssa! Siinä tapauksessa tässä on sinulle vähän vinkkejä että saat kääretortun onnistumaan:

      Kun kääretorttu on työnnettu uuniin, alkaa heti sen jälkeen tarkka kyttäys. Älä päästä taikinalevyä paistumaan liian rapeaksi. Silloin se ei rullaudu, vaan halkeilee. Kun torttu on uunissa, valmista sille laskeutumispaikka. Pelti tulee saada johonkin, ja siitä sitten sinun tulee nostaa leivinpaperi jolla kuuma taikinalevy luuraa ja kumota se pöydällä valmiinaolevalle leivinpaperille jonka päälle on ripoteltu sokeria. Kun olet kumonnut kuuman torttupohjan paperille, poista ylempi leivinpaperi ja mätä kyytiin heti täytteet. Liika täyte pursuilee ulos rullausvaiheessa. Huom! Täytteen tulee olla siis heti valmis, kun taikina tulee uunista! Sitä ei saa päästää jäähtymään. Mikäli ylempi leivinpaperi ei suostu irtoamaan repimättä pohjaasi, pirskottele päälle vähän kylmää vettä tai sivele pullasudilla. Rullaa kuuma pohja, jonka päällä täytteet on, mahdollisimman nopeasti välttääksesi murtumat.

      Tuossa ohjeessa kyllä tosiaan kehotettiin rullaamaan torttu ensin ilman täytteitä, mutta kai se on makuaisia miten sen haluaa valmistaa. Itse koen helpommaksi sen että täytteen laitetaan heti sisälle :)

      Poista
    4. Kiitos vinkeistä :) Tuli oikein hyvä halko, noin niinkun ensimmäiseksi kääretortuksi :) Oli tosi äkkimakeaa ja supersuklaista, eli muuta makeaa ei jouluksi tarttekaan :D

      Poista
  3. Kaunis! Itsellenikin tuli heti mieleen jouluhalko ohjeesta :)

    Mullekin oli aivan uusi juttu tuo lämpimänä pyyhkeen kanssa rullaaminen. Mitein kanssa, jos tekis vanhaan perinteiseen tyyliin, eli jäähdytä ja rullaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, se perinteinen tyyli mahtaa olla kyllä yksinkertasempi o__o

      Poista
  4. Hieno halko =) vitja missä välissä kerkeen itse kokeileen reseptiä kun työt jaa joulu "kiireet" vie ajan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on koko joulukuu aikaa tehdä tätä :) Vaikka joulun jälkeen, kun on muutamia välipäiviä ennen uutta vuotta, viimeistään siinä uskoisi olevan pieni hetki leivonnalle ;)

      Poista
  5. Kaunis toteutus -mietin itse samaa reseptiä lukiessani että mikä ihmeen pyyherullaus... mutta taidan siis tehdä kanssa perinteisesti ilman että rullailen pyyhkeeseen... Mulla tuppaa kääretorttupohjat aina paistumaan epätasaisesti -johtunee osittain uunista -mutta sinun versio on kyllä tasainen -pala maistuisi :)

    VastaaPoista
  6. Suklaan määrä näkyy Sinunkin luomuksessasi, NAM!

    VastaaPoista