keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Fazerina- muffinssit


Tänään tuli äidin pyynnöstä leipastua vähän lisää muffinsseja, kun odoteltiin vieraita saapuvaksi. Näin tapaninpäivänä, kun kaupat ei ole auki, piti pärjätä niillä aineksilla mitä kaapeista löytyi. Vaikka meillä ei kotona leipomista suuremmin harrasteta, niin perusaineksia onneksi oli. Paitsi tomusokeria, josta olisin halunnut tehdä kuorrutteen. Siitä syystä kuorrutteessa on käytetty ainoastaan sulatettuja fatzerina- konvehteja. Tätä ohjetta voit soveltaa myös muihin suklaakonvehtimakuihin.

Fatzerina- muffinssit 

2 munaa
1 dl sokeria
1 dl maitoa
100 g voita
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
1-2 tl vaniljasokeria
fazerina konvehteja tai suklaalevy

Kuorrute:
fazerina konvehteja tai suklaalevy

Sekoita munat ja sokeri, älä vatkaa. Sulata ja jäähdytä margariini. Lisää se maidon kanssa munasokeriseokseen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita mahdollisimman vähän. Laita vähän taikinaa muffinssivuoan pohjalle, ja aseta fazerina konvehti tai palanen suklaalevystä taikinan päälle. Lisää taikinaa suklaan päälle niin että vuoka on 3/4 osaa asti täynnä. Paista 200 asteisessa uunissa 15 - 20 min.

Sulata kuorrutetta varten varatut suklaat mikrossa tai vesihauteessa. Anna muffinssien hieman jäähtyä, ennen kuin valelet suklaata niiden päälle. Tarjoa kylmän maidon kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti