keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Pehmeä omena-kanelitorttu



Leivoin tänään siivouspäivän palkkioksi omenapiirakan. Selailin tossa eilen ja toissapäivänä ihan ensimmäistä reseptikirjasta, jonka olen askarrellut joskus kauan kauan sitten, ja löysin sieltä paljonkin herkullisen kuuloisia ja unohtuneita ohjeita. Päätin testata tätä omenapiirakkaa, sillä tuorejuustoa lukuunottamatta kaikki ainekset löytyi kaapista eikä siis suuria tarvinut ostella. Täytyy käyttää ahkerammin vielä tätä, ja muita askartelemiani reseptileikekirjoja, koska paljon kaikkea hyvää näyttävät sisältävän!

Pehmeä omena-kanelitorttu

pohja:
100 g voita
½ dl sokeria
1 muna
2½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta

Täyte:
3-4 omeaa
½ dl sokeria
1 tl kanelia

Pinnalle:
1 rs (200g) maustamatonta tuorejuustoa
1 dl omenatuoremehua
3/4 dl sokeria
2 munaa

Laita kaikki pohjan ainekset kulhoon ja sekoita taikinaksi. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan. (halkaisija n. 25 cm) Kuori ja viipaloi omenat. Asettele viipaleet limittäin pohjataikinan päälle piirasvuokaan. Ripottele sokeri ja kaneli omenaviipaleiden päälle. Sekoita notkistettuun tuorejuustoon mehu, sokeri ja munat. Kaada seos vuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Liian tummimisen estämiseksi voit peittää piirakan leivinpaperilla paistamisen loppupuolella.


6 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen tämäkin!

    Juuri tänään kirjoitin omasta vanhasta reseptikirjasestani sinulle ohjeen ;) Niistä löytyy monesti ne parhaat ohjeet.

    t: slysi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, innolla jo odottelen että mitähän mahdat olla löytänyt! :D Olet kyllä oikeassa, vanhoista reseptikirjasista löytää vaikka mitä aarteita. ^____^

      Poista
  2. Mahtavan kuuloinen resepti. Ja hyvä idea tutkia vanhoja reseptikirjoja. Minullakin on pari, joista yksi toimii nykyään lääkereseptien säilytyspaikkana :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu, ja toi tuorejuusto sopii ihan älyttömän hyvin tähän piirakkaan! namnamnam...

      Poista
  3. Pssssst! Sulle olisi haaste mun blogissa. :)

    VastaaPoista