sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Pekonisydän muffinssit


Täällä on sunnuntaita vietetty leipomalla sly- parini lähettämällä ohjeella. Näitä pekonisydän muffinsseja olen kuolannut jo siitä asti, kun avasin kuukauden pakettini, ja nyt niitä viimein päästiin kokeilemaan ja maistamaan. Ja oli muuten hyviä, nam! Käytin muffinsseissa parini lähettämiä vuokia, mutta totesin että näihin muffinsseihin olisi ehkä sopinut vähän pienemmät vuoat paremmin. Nämä eivät mahtuneet muffinssipeltiini, ja taikinan asettelu vuokiin olisi ehkä ollut vähän vähemmän työlästä kun muffinssipellin reunoja olisi käyttänyt hyväkseen. No, ensi kerralla koitetaan vähän pienemmillä vuoilla, vaikka hyvinhän ne näilläkin kuitenkin onnistui. ^___^  Ja täytettä mahtui reilusti per muffinssi, mikä olikin syynä sille että alunperin valitsin nämä isommat vuoat ;)

Pekonisydänmuffinssit

pohja:
175 g voita
2 dl vehnäjauhoja
2 dl grahamjauhoja
½ dl vettä

täyte:
150 g pekonia
6 kirsikkatomaattia
50 g mozzarellaa
persiljaa

liemi;
2 dl kermaa
2 kananmunaa
150 g juustoraastetta
suolaa

Nypi rasva ja jauhot ryynimäiseksi ja lisää neste nopeasti sekoittaen. Painele taikina vuokien pohjille ja reunoille.
Silppua ja paista pekoni ja jaa se muffinsseihin taikinan päälle. Lisää jokaiseen kuppiin myös puolikas tomaatti. Paloittele mozzarella ja persilja, ja lisää nekin kuppeihin.
Sekoita liemen ainekset keskenään ja kaada se vuokiin. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Kuten parini suosittelikin kortissa, joka tuli paketin mukana, lisäsin juustoa reippaasti liemeen ja samoin tomaattia oli pari puolikasta per muffinssi. Pekoniakin käytin itseasiassa koko paketin,  olikos siinä nyt 175g vai kuinka paljon. Ja pohdin tässä myös, että samaa ohjetta soveltamalla saa varmasti aikaan myös oikein maistuvan suolaisen piirakan, jos oikein laiskottaa eikä jaksa muffinsseiksi asti tehdä ;)


9 kommenttia:

  1. Onpa erikoisen herkullisen näköinen muffari. Itse en kyllä pekonista välitä, mutta..

    VastaaPoista
  2. Kerrassaan hauska muffinssi ajatus, minä olen tehnyt josku sellaisia muffinsseja joissa ei ollut pohjaa ollenkaan vaan pelkkää täytettä ja kananmuna seaos päällä.

    VastaaPoista
  3. Pekoni ja mozzarella ei ehkä olisi meillä tullut ensimmäisenä mieleen yhdistää -mutta usein ne herkuimmat tulee ennakkoluulottomasti yhdistellen :) Herkulta näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä oikeassa. Täälläkin mozzarella vähän epäilytti, mutta oikeastaan vain siksi etten ole juuri käyttänyt sitä missään :D Ennakkoluulottomasti kuitenkin sekaan vaan, ja hyvä tuli ;) Nyt pitäisi vaan keksiä mitä tehdä lopulle mozzarellalle mikä jäi näistä muffinsseista yli :D

      Poista
  4. Nyt alkoi tehdä itsellekin mieli näitä :) Kiva, kun kokeilit, herkullisen näköisiä ovat. Minä olen käyttänyt tämän tyylisiin muffinssseihin esim. alumiinisia vuokia. Sinne on helppo levittää se taikinakin.

    t: slysi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itseasiassa mietinkin, että olikohan ne paketissa tulleet alumiiniset vuoat näitä varten ajateltu, mutta jäi sitten kuitenkin käyttämättä kun halusin tehdä muffinsseista isoja :D No ensikerralla kokeilen niihin alumiinisiin vuokiin!

      Poista
  5. Pidän suolaisista muffinsseista ja tämä resepti on kyllä kokeilemisen arvoinen! :)

    VastaaPoista
  6. Wau, mikä idea!!! Kiitos, aion lainata tätä idistä...

    VastaaPoista