sunnuntai 5. elokuuta 2012

Croissantit



Tällä kertaa päätin kokeilla croissanttien tekemistä. Löysin eräästä aivan ihastuttavasta blogista ohjeen hyvien ohjastuskuvien kera, ja päätin kokeilla. Aineksetkin on sen verran yksinkertaiset, ettei erikseen tarvinut kauppaan lähteä.

Croissanttien tekeminen on monivaiheista, sillä taikina-aineksia ei vain sekoiteta keskenään, vaan voi kuuluu taitella taikinan sisään. Näytti ja kuulosti minun korvaani yksinkertaiselta, mutta, hehe.. Ei se ihan niin helppoa sitten kuitenkaan ollut. Mulla meni jotakin pieleen taikinan kaulimisessa ja voin taittelussa, sillä sitä voita alkoi tursuamaan joka suunnasta, taikina pääsi repeilemään, ja lopulta kauliminen kävi aivan mahdottomaksi. Vaikka olen aika pitkäjänteinen, niin tässä kohtaa multa kyllä pääsi palamaan hermot. Iskin taikinan kulhoon, laitoin jauhoja sekaan samalla vaivaten, ja vaivasin niin kauan että taikinan rasvaisuus oli kadonnut. Sitten kelmuun ja yön yli jääkaappiin. Kaksi jonkinlaista taittelua kuitenkin sain tehtyä niin että pöytä, kaulin ja taikina olivat yltäpäältä rasvassa, kolmannen taittelun kohdalla luovutin.

Oltuaan yön yli jääkaapissa taikina oli jähmettynyt mukavasti, ja rupesin leipomaan siitä kroissantteja. Loput sujuikin ihan mallikkaasti, ja ei näistä nyt hullumpia tullut, kaikesta huolimatta.

Yritin aluksi ottaa vähän valokuvia taikinanteon eri vaiheista, jotta saisin myös tänne omaan blogiini selkeän ohjeen, mutta kädet ja kaikki rasvassa annoin asian olla. Tällä kertaa en kirjoita ohjetta, vaan laitan linkin tuohon blogiin josta itse ohjeen löysin. Sielä on hienot ja selkeät kuvat. Ehkä minäkin joku päivä suoriudun tästä yhtä siististi, ja saan tehtyä itselleni oman ohjeen tänne omaan blogiin.

Croissanttien ohje



2 kommenttia:

  1. Mä oon kanssa jo kauan halunnut kokeilla croissantien tekoa, mutta ohjeet on aina ollu mulle ihan hepreaa, enkä oo sitten uskaltanut. Nythän en karppajana sais niitä ees syödä, mutta saas nähdä :D

    Toi taittelu kuulosti aluksi tosi monimutkaiselta, mutta kun muutamaan kertaan luki ne ohjeet uudelleen, niin rupesin tajuamaan, ja nyt se kuulostaa jo aika iisiltä... JOS olis mestarikaulija, mutta mä en oo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, myönnän että sain kyllä itekkin pariin otteeseen ohjeet lukea ja pyöritellä niitä edessäni ennen kuin valkeni se idea, mutta kun valkeni, niin tuntui tavattoman yksinkertaiselta! Ja noissa ohjekuvissa tuolla toisessa blogissa, näyttää tavattoman näppärältä, mutta joku juttu itellä meni vikaan ettei sitten aivan täysin onnistunutkaan. Ja tossa myöhemmin jutellessani tuttavan kanssa, hän kertoi että taikinaa sais taitella vielä paljon enemmänkin kuin tuon kolme kertaa. No, ens kerralla onnistuu varmasti paremmin, ja vaikkei nämä mun tekeleet täydellisiä ollutkaan niin kyllä ne kaikki päivän aikana kauppansa teki, heh.

      Kauliminen vaatii kyllä vähän kärsivällisyyttä (ja jauhopussin käden ulottuville) mutta kun sen makuun pääsee niin mikäs siinä kauliessa sen jälkeen ;) Mutta se on kyllä vähän harmi että niin monissa leivonnaisissa on tavattomasti hiilareita, se on vähän esteenä leipomisharrastukselle... Mutta toisaalta, jos tykkää leipoa nii voihan sitä leipoa, pakastaa ja tarjota vieraille. Vaan on se kyllä aikamoista ittensä kiduttamista siinä samalla :D

      Poista